keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Kevättä rinnassa ja lunta maassa


Kukkuu! Linnun laulua kuulen, ohi etelätuulen..
Jääravit tuli ja meni, mahtava tapahtuma ja siellä oli hauskoja ja komeita hevosia sekä kivaa ohjelmaa. Ensi vuonna uudestaan!
Kevät on ollut hyvän aikaa Levillä ja aurinko on paistellut kirkkaasti useana päivänä. Lunta on 70 cm eli vielä pitkääään aikaan ei ole maata näkyvissä tuntureilla. Hyvä niin, sillä hiihto- ja laskettelusäät ovat parhaimmillaan! 


Levin kevät on ihana!
 

Latukahvilat palvelevat nälkäisiä ja janoisia hiihtäjiä.

Tiesitkö muuten että nyt voin mennä koirakaverisi kanssa entistä pidemmälle hiihtolenkille?

Koiran kanssa ladulle
Levillä on koiran kanssa hiihdettävää latua 35,5 km! Koirat tulee olla kytkettyinä, sillä sijaitsemme poronhoitoalueella!

Keskustasta Latu alkaa Immeljärven pohjoispäästä (parkkialue Eturinne) Immeljärven yli kohti Kätkäjärveä tai liikenneympyrän vierestä kohti Kätkätunturia sekä Pyhätunturia.

Könkäältä ladulle pääset Taivaanvalkeiden Tonttulan (n. 8km Leviltä Könkään kylässä), Majatalo Jurtan sekä Rautuskylän latukahvilan pihoilta (n.13km Leviltä, Inariin vievän tien varrella).

 

Vuokraa myös lumikengät ja käy retkellä Kätkätunturin huipulla. Huipulta avautuvat upeat maisemat kohti Kittilää ja Pallas-Yllästunturin suurta kansallispuistoa. Talvikävelyreiteillä voit kävellä metsässä osittain ilman lumikenkiäkin. Opastettua retkeä suosittelen sinulle, joka tahtoo tietää lisää Lapista lumikenkäilyn ohella.

Immeljärven jääkansi alkaa täyttyä pilkkijöistä, oman lupasi voit lunastaa Levin Matkailuneuvonnasta hintaan 12 euroa / vrk ja 40 euroa koko viikoksi. Luvat ovat henkilökohtaisia. Immeljärveen on istutettuna mm. kirjolohta, harjusta ja siikaa – muistathan saaliskiintiön, joka on 3 lohikalaa päivässä / henkilö.

Letkeitä ulkoilupäiviä auringonpaisteessa ja hyvässä seurassa!
 
- Lumiukko 


maanantai 17. maaliskuuta 2014

Arctic Horse Race tulee jälleen!


Tänä vuonna Arctic Horse Race-jääravit järjestetään Levijärven jäällä sunnuntaina 23.3 . 

Ohjelmassa on 9 ravilähtöä, johon kaikkiin voit pelata totoa. 
Jäällä ratkaistaan myös jo perinteeksi muodostunut
suomenhevosten jääkuninkuus.  
Vuonna 2013 jääkuninkaan tittelin voitti itselleen Patrikin Muisto.
Paikalle pääset ilmaisella non-stop bussikuljetuksella Hotelli Levitunturin edestä sunnuntaina kello 12 alkaen.  Varsinainen ohjelma sunnuntaina alkaa kello 13 hellyttävien shetlanninponien ravilähdöllä, ja ensimmäinen varsinainen ravilähtö juostaan kello 14. Perheen pienimmille on luvassa omaa ohjelmaa, muun muassa lumenveistoa ja suopungin heittoa.

Ponilähtö sunnuntaina heti kello 13.
Tule seuraamaan talven jännittävintä raviurheilutapahtumaa Leville! Pääsylippu alueelle maksaa 10 euroa/ henkilö, alle 15-vuotiaat ilmaiseksi huoltajan seurassa. Tapahtuma alkaa jo lauantaina, jolloin ohjelmassa on Bar Ihkun Toto-turnaus kello 14.00. 


Tervetuloa lyömään vetoa suosikki hevosesi puolesta!

- Lumiukko