torstai 31. tammikuuta 2013

Lapin herkut


Levi on tällä hetkellä Suomen suurin laskettelukeskus. Rinteitä on peräti neljäkymmentäkolme ja hiihtoladuilla löytyy yhteismittaa huikeat 230 km.

Talviharrastukset tekevät usein nälkäiseksi joten myös ravintolatarjonta on monipuolinen ja laaja. Ruokaravintoloita Levillä on noin parikymmentä. Suurin osa ravintoloista sijaitsee Levin keskustan läheisyydessä.
Poron sisäfile on yksi sarvipään herkullisimmista osista.
Kuva: Pihvipirtti
Useat ravintolat tarjoavat makuelämyksiä koko perheelle. Matkailijoiden ykkösherkku kuitenkin yhä lienee se Lapin oma sarvipää, poro. Nimenomaan perinteisiä poroherkkuja tarjotaan melkein joka ikisessä ravintolassa kovan kysynnän vuoksi. Moni matkajaa haluaa kokonaisvaltaisen Lapin elämyksen ja poron liha kuuluu niihin must have- kokemuksiin osana pohjoisen reissua.

Lisätietoa Levin  perheravintoloista saa täältä.

maanantai 28. tammikuuta 2013

Aurinkoa mä metsästän....

Olet varmasti kuullut, että meillä täällä Lapissa on aika nimeltä kaamos. Se sinisen hämärä ajanjakso marras-tammikuussa, jonka aikana elämä on vähän erilaisempaa kuin muulloin. Leville laskeutuu pehmeä tunnelma, lumi satelee hiljalleen ja tapahtuu salaperäisiä juttuja.

Sitten eräänä päivänä taivaanranta muuttuu!














Se on aurinko! Ihmeellinen valonkajo, joka vahvistuu päivä päivältä. Sen ihan tuntee, kun virtaa ja energiaa alkaa virrata uuteen malliin.

Olemme niin tohkeissamme kevään lupauksesta, että päätimme pitää huhtikuussa kunnon kekkerit eli Aurinkokarnevaalit! Juhlat alkavat 5.4 ja hauskaa pidetään ainakin 4.5 asti. Lunta meillä riittää ainakin rinteillä äitienpäivään asti! Pakko testaa Funny Caria ja Rautusjärven suopungin heittoa. Mr Ski on tosi mukava ruotsalainen heppu, jonka johdolla kansainvälinen hiihtoväki kokoontuu Leville huhtikuun lopulla. Mä niin odotan että Camp531 vetäisee taas...

Nyt kannattaa olla nopeeeeeeeee!

-saku-

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Liitelyä ladulla


Olen käynyt paljon hiihtelemässä viime aikoina. Tänä vuonna olen alkanut harjoitella luisteluhiihtoa, jotta maisemat vaihtuisivat nopeammin! Se tuntuu haastavalta ja väsyn nopeasti. Aikani reenailtuani varmasti sekin alkaa soljumaan. Immeljärvellä sekä Levijärvellä on hyvä harjoitella, koska jää on tasainen. Jäällä näkee pitkälle ja voi seurata hyvin muiden hiihtäjien tyyliä ja ottaa vinkkejä taskuun.  Joku päivä minäkin liidän ladulla!

Levillä on mukavia hiihtolenkkejä kaiken tasoisille hiihtäjille. Latukartan avulla voi tehdä suunnitelmia. Tiedoksi että siniset on helpoimpia, punaiset keskitasoa ja mustat ladut haastavia!

Ladut on merkitty reiteillä puukylteillä. Tunnen Levin ladut hyvin, mutta en koskaan lähde ladulle ilman karttaa ja ladattua puhelinta. Kartasta on mukava tutkia taukopaikalla paikkojen nimiä ja ympäristöä. Ja koskaan ei tiedä jos minä tai joku muu hiihtäjä tarvitsee apua. 

Parasta hiihtolenkissä on evästely. Otan aina mukaan repullisen juomaa ja syötävää, jos väsymys yllättää kesken matkan. Latukahvilat on mukavia paikkoja pysähtyä, aukioloajat kannattaa tarkistaa etukäteen Matkailuneuvonnasta

 



Muistithan, että myös karvakuonon voi ottaa mukaan koiraladulle. Koiralatu on merkitty latukarttaan koirankuvalla ja se alkaa Immeljärveltä. Reitti kulkee Kätkäjärven kautta Nuottijärvelle asti. Ladulla saa toki hiihtää ilman karvakuonoakin.


Luistokkaita hiihtoja kaikille!

Hiihdellen,
Lumiukko

maanantai 14. tammikuuta 2013

Ailun matkalaukku on jo pakattuna



Herttanen sentään,  kun pitää kiirettä!
Tässä on tullut kroolailtua kylpylän altaalla ja juostua kuntosalin juoksumatolla, pikkasen lyhythän se on meikäläisen  kropalle, mutta ei auta.  Ailu-Poron  kuntoviikot on täydessä vauhdissa ja valjaatkaan ei enää kiristä. Jooga ja Pilateskin on jo alkanut!  Pilateksessa on niin ihana venytellä  koparoita joka suuntaan ja miettiä sinisiä ajatuksia.

Mutta asiaan! Matkalaukku on pakattuna ja turpa on jo kohti Helsinkiä ja Matkamessuja. Piti ottaa lento mutta  näin porona olisi pitänyt mennä ruuman puolelle, joten oli parempi lähteä ihan vaan rennosti jolkottelemaan kohti pääkaupunkia.  Ja on kyllä hauska nähdä pitkästä aikaa tuttuja cityporoja!


Nähdään Matkamessuilla 18.-20.1. – se on muuten osasto 7m41

perjantai 11. tammikuuta 2013

Здравствуйте – Hi – Hallo – Hejsan – Terve!


Jo on Levillä ollut huisketta ja vilinää. Olen oppinut muutamia uusia sanojakin venäjäksi, saksaksi ja norjaksi. Olen nyt kansainvälisempi kuin ennen joulua. Vaikka paljon jo osasin silloinkin. On iloista kun tunturissa on vilskettä! Uusi vuosi on muutenkin alkanut mukavasti. Talvenviikko-ohjelma alkoi jo kuun alusta. Siinä kivoja retkiä päivittäin: poroilua, kireitä siimoja, kelkkailua, hevostelua, lumikenkäilyä, Napapiirin retki, Samiland, huskyt ja ice karting – pitkääää sivuluisua!

Joulukuussa avattiin jälleen Lainion Lumikylä ja Levi Ice Gallery Luvattumaa. Molemmissa näet upeita jää- ja lumiveistoksia! Lumihotelleissa käynti on elämys ihan jokaiselle. Niissä on mukava vierailla kylmälläkin säällä, koska sisällä on lämpimämpi kuin ulkona.

Tulevana viikonloppuna vietetään Levi Wellness Clubin avajaisia. Tutustuminen on kaikille ilmaista!Nopeimmat pääsevät testaamaan ohjattuja tunteja la 12.1 ja su 13.1. Tunnin jälkeen voi rentoutua vaikkapa lämpimässä porealtaassa kylpylässä.


Levi Ice Gallery Luvattumaa

Levi Ice Gallery Luvattumaa

Tammikuun pakkasia toivottelee,

Lumiukko

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Nyt alkoi AIlun kuntoviikot



Voi hyvänen aika miten siinä nyt näin kävi. Ailuporon vatsa pääsi pikkasen liikaa kasvamaan joulun aikana. Levillä oli turhan hyvät joulupöydät. Tatteja ja muita sieniä tuli vedettyä siihen malliin syksyllä, että valjaat oli vatsan kohdalta alunperinkin tiukalla. Mutta nyt jouluna karkasi vähän lapasesta vai sanonko kaviosta. Siellä oli joululaatikoita, kinkkua, kalkkunaakin ja ne jälkiruoat.  Ja vihreitä kuulia!

Nyt olenkin hankkinut sellaisen kuntosalikortin kylpylään ja meinaan käydä kuntosalilla ja lisäksi uimassa ja ehdottomasti vesiliukumäessä.  Sitten olisi mahdollista käydä myös kehonkoostumusanalyysissä. Uskaltaisiko siihen mennä? Jos se näyttää, että ne vihreät kuulat on vieläkin vatsassa. Mutta pakkohan tässä on joitain keksiä, että ensikin vuonna pääsee Joulupukin poroksi. Olisihan se vähän noloa, jos lahjat myöhästyisivät,  koska meikäläinen ei jaksaisi vetää joulupukin rekeä.

Törmäillään ja nähdään Levin kylpylässä!

Toivoo Ailuporo